Aamukerho

Monet ekaluokkalaiset tuntevat vielä epävarmuutta jäädessään aamulla yksin, kun vanhemmat lähtevät töihin. Ja vanhemmilla on huoli näiden pienten koululaisten pärjäämisestä tuossa tilanteessa. Kellokosken koulun rehtori Seppo Ahonen sai ajatuksen tilanteen helpottamiseksi ja teki rajoja ylittävän aloitteen. Idean isä rehtori Seppo Ahonen ja kouluvaari Aku Eronen. Kellokosken koululla ja paikallisella eläkeläisyhdistyksellä (Kellokosken Eläkeläiset ry) on ollut…

Rotaryt

Somevaari sai kutsun Tuusulan Rotaryklubin jäseneksi. Valintaseremonia pidettiin 29.3.2017 Gustavelundissa. Toimintakauden 2016 – 2017 teemana on: Rotary palvelee ihmiskuntaa. Presidentti Veli-Erkki Wäre toivottaa Somevaari Aku Erosen tervetulleeksi Tuusulan Rotareihin.Kuva: Asta Juntunen. Rotaryssa yhdistyy maailmanlaajuinen vapaaehtoisten verkosto, joka on omistautunut maailman vakavimpien humanitaaristen ongelmien ratkomiseen tunnuslauseenaan: Palvelu itsekkyyden edelle.Syksyllä 2016 se arvioitiin maailman parhaaksi säätiöksi. Klikkaamalla TÄSTÄ saat selville…

Brunssi näköalalla

Perheenjäsenen syntymäpäivän kunniaksi suuntasimme neljän aikuisen ja kahden lapsen voimin sunnuntaibrunssille Gustavelundiin. Brunssia oli meille suositeltu, mutta emme olleet osanneet odottaa, että ravintolasta oli suora näköala Tuusulanjärvelle.  Brunssilla Gustavelundissa 5.3. Tuusulanjärven rannalla. Aurinkoinen sunnuntaipäivä oli saanut liikkeelle hiihtäjiä, luistelijoita ja kävelijöitä, ja jopa jonkinlaisilla jääpurjehduslaudoilla menijöitä. Brunssin lomassa oli mukava tarkkailla menoa jäällä. Itse brunssi…

Vapaaehtoisten juhla

Järjestän alueemme pääasiassa iäkkäille vapaaehtoisille “Vapaaehtoisten juhla” nimistä illallista ravintola Ruukissa Kellokoskella keskiviikkona 14.12. klo 17 alkaen. Useimmat osallistujista ovat tehneet vuosia palkatta/palkkiotta vapaaehtoistyötä yhteisömme hyväksi eri järjestöissä. Muun muassa Kellokosken Eläkeläiset ry:ssä, paikallisessa VPK:ssa, Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, Partiossa, urheiluseura Kellokosken Alussa, Tuusulan seurakunnassa ja kotiseutuyhdistys Me Kellokoskelaiset ry:ssä. Muutaman yrityksen tukemana Somevaari (PRH:n hyväksymä tavaramerkki) tarjoaa tilaisuudessa kutsutuille juhla-aterian…

Autoon renkaat

Taas alkaa olla aika vaihtaa autoon renkaat. Kirjoitin tämän syksyllä talvirenkaita varten, mutta sama pätee keväällä kesärenkaiden kanssa. Vertailin uusia renkaita, rengasliikkeitä ja hintoja Keski-Uudellamaalla. Kuppi kahvia ja pari twiittiä ja talvirenkaat oli alla!Lopulta päädyin käyttämään Keravan Car Servise Oy:tä, koska halusin myös renkaanvaihdon ja vanhoista, kuluneista renkaista eroon. Vanhat vanteet olivat vielä hyvässä kunnossa, joten…

Parturissa

Hiukset ovat osa ulkoista olemustamme ja niiden kunto on osa ulkonäköämme. Kun huolehtii hiusten hoidosta ja niiden siisteydestä, antaa itsestään huolitellumman kuvan. Somevaarille parturissa käynti on elämys, ei pelkkä hiusten lyhentäminen ja tasoittelu. Tuusulassa, Kellokosken Ruukin alueella kuntosali Takomon vieressä on parturinliike HiusStara. Siellä omistaja Taru Perttilä leikkaa hiukset korkealla ammattitaidolla. Hänellä on myös yksi…

Messuavustajien tapaaminen

Tuusulan seurakunta järjesti lauantaina 24.9. Rusutjärven leirikodilla jumalanpalvelusavustajien tapaamisen. Mukana oli myös Somevaari. Tässä pohditaan, mitä kirkolta ja seurakunnalta toivotaan tulevaisuudessa. Kuva: Aku Eronen Tapaamisessa vaihdettiin kokemuksia menneestä ja ideoitiin tulevaa. Etsittiin myös uusia virikkeitä messun avustustehtäviin, esirukoukseen ja musiikkiin yhteisen tekemisen kautta. Mukana Tuusulan seurakunnan työntekijöistä Tuula Saarensola (seisoo kuvassa), Sini Honkanen ja Kalervo Pöykkö.…