Reformaatio

Siitä kun Martin Luther kiinnitti 95 teesiään Witten­bergin kirkon oveen 31. lokakuuta 1517 tulee tänään kuluneeksi viisisataa vuotta. Teeseistä syntyi luterilaisuus ja ne mullistivat silloisen uskonelämän.  Voisi kai sanoa, että sen ajan kirkkoon oli pesiytynyt väärinkäytöksiä, se oli korruptoitunut, kaupallistunut ja suorastaan myynyt periaatteensa. Mitä muuta voi sanoa toiminnasta, jossa syntejäänkin voi ostaa anteeksi?Tuosta ajasta kirkko on kulkenut pitkän…

Messuavustajien tapaaminen

Tuusulan seurakunta järjesti lauantaina 24.9. Rusutjärven leirikodilla jumalanpalvelusavustajien tapaamisen. Mukana oli myös Somevaari. Tässä pohditaan, mitä kirkolta ja seurakunnalta toivotaan tulevaisuudessa. Kuva: Aku Eronen Tapaamisessa vaihdettiin kokemuksia menneestä ja ideoitiin tulevaa. Etsittiin myös uusia virikkeitä messun avustustehtäviin, esirukoukseen ja musiikkiin yhteisen tekemisen kautta. Mukana Tuusulan seurakunnan työntekijöistä Tuula Saarensola (seisoo kuvassa), Sini Honkanen ja Kalervo Pöykkö.…